Loppuvuoden suunnitelmia

Aikani pääkaupunkiseudulla on tulossa päätökseensä 31.8. Tietyllä tapaa odotan tätä innolla ja tietyllä tapaa haikeana - hevosia on kova ikävä, mutta olen myös viihtynyt pk-seudun sykkeessä erinomaisen hyvin. Jos saisin hevoseni tänne, jäisin mieluusti pidemmäksikin aikaa. Nyt kuitenkin koulu ja päätyöt kutsuvat, niiden kahden ihanaisen turvan ohella :)


Fanni oli täydellisen kokoinen vielä kesällä 2014

Kurre on ollut Fannin ratsuna kesän yli ja nyt elokuun Wilkku ratsuttaa ponia taas eteenpäin isommalla intensiteetillä. Alun perin poni piti saada tiineeksi Smedens Andiamosta ja olla tämä kesä varsalaitumella lapsensa kanssa, mutta aina ei suunnitelmat mene kuten piti. Varsaa ei meille kuulunut, joten Fanni otti ponin ylläpitoon minun työharjoitteluni ajaksi.

Syksyllä meidän tiimiin astuu kaksi nuorta tyttöä, siskokset, jotka aloittavat Kurren vuokrauksen virallisesti 1.9. Fanni on ollut meille ihan korvaamaton apu, mutta on ikävä kyllä kasvanut ponille liian pitkäksi ja siirtyy itse vuokraamaan isompia poneja. Uusista tytöistä en kerro sen enempää, ennen kuin olen saanut tähän luvan heiltä itseltään ja vanhemmiltaan. Tytöt ovat kuitenkin varsin vähän ratsastaneita, eli aloitamme niin sanotusti alusta ratsastuksen harjoittelun ja kitketään muutama ratsastuskoulutapa pois :)

Kurre saa myös valjaat selkäänsä heti kun vaan mahdollista. Tarkoitus on palata raviradoille, mutta ensin laihdutetaan poni järkeviin mittoihin ja ajetaan sitä kuntoa hiukan. Kurre on startannut viimeksi keväällä 2014, eli vaatii hiukan hiittiä ja vetoja ennen starttiin ilmoittamista. Toivon mukaan poni olisi starttikunnossa verrattain nopeassa ajassa, eli viimeistään 2016 alkuvuodesta.


Layla 1v

Laila pääsee laitumelta palattuaan muistelemaan kärryjen vetämisen saloja ja se alkaa liikkua säännöllisesti lyhyitä lenkkejä kärryillä kolmisen kertaa viikossa. Tamma on laitumella alkanut saada massaa pelkän korkeuden sijaan ja rakennetaan siitä pikku hiljaa tulevaisuuden kestävää ravihevosta, ainakin toivon mukaan. Ja sitä kenttätykkiä, mutta ei siitä sen enempää vielä tässä kohtaa.

Ravivalmennuksen lisäksi opetan tamman liinaan ja käydään irtohypyttämässä aina tilaisuuden tullen. Laila saa tätä kautta hiukan vaihtelua ajotreeniin ja toivon mukaan myös mielekästä tekemistä, kun se opettelee asettamaan pitkät honkkelijalkansa esteiden väleihin. Aloitetaan tietenkin ihan pienistä korkeuksista ja toivotaan parasta puomien vuoksi. Näen jo mielessäni, kun yksi norsu painelee pitkin puomeja puominkappaleiden lennellessä eri suuntiin :)

3-vuotiskeväällä kasvuvaiheesta riippuen harkitsen, nousenko Lailan selkään ensimmäisiä kertoja. Väkisin sinne ei mennä, eli jos aika ei ole kypsä, siirtyy ratsastajaan totuttelu hamaan tulevaisuuteen. Lailan ykkösura kuitenkin on se ravihevosen ura, en halua väkisin viedä isoa hevosta liian pitkälle liian aikaisin.

Vieraskynä: Fannin kisaraportti

Fanni ja Kurre starttasivat lauantaina 18.7. Porin tallin 1-tason estekisoissa luokan 50-60 cm. 
Fanni kirjoitti pyynnöstäni kisaraportin.

Postauksen kuvista iso kiitos Emma Vähä-Pesola!



Blogi nyt myös Bloglovin'issa


1

Aamu alkoi kovalla jännityksellä. Yleensä ei jännitä paljoakaan, mutta nyt jännitti tosi paljon. Tallilla puunasin ponia tunnin. Samalla Kurre söi aamuheiniä normaliin tapaansa nälänhädässä. Lähdettiin vähän yli tunti ennen kisojen alkua kisapaikalle kävellen metsän läpi. Mietin kävellessä, mitä teen verkassa ja olinko liikuttanut Kurren eilen hyvin, ajatellen tätä päivää. Eilen se oli liikkunut tosi hyvin, oltiin menty uusia polkuja hyvällä mielellä ja hypelty pikku puunrunkojen yli. Kurre oli ollut niin halukas tekemään kaikkea! Entä tänään? Ainakin vielä tuntui sille.

2

Kisapaikalla äiti talutti Kurrea sen aikaa, kun olin maksamassa lähtöä ja vilkaisemassa rataa. 1. luokan aikana verkkasin maneesissa, joka oli aika tyhjä. Annoin Kurren ravata oikein kunnolla eteen ja se toimikin hyvin! Poni oli tosi energinen ja nosti laukat moitteitta. Kurre otti takajalkoja tosi hyvin alle.

Kun pääsin ulos verkkaan, menin muutaman kerran okserin ja pystyn. Alkuun meininki oli jälleen tosi varovaista ja tahmeaa, mutta vikat hypyt alkoi osua hyviin paikkoihin hyvällä varmuudella. Kurre oli ollut maneesissa energinen, mutta kentällä jalat alkoi pikku hiljaa hyytyä ja sai olla kokoajan patistamassa eteen. Äiti talutti Kurrea kun menin kiertämään radan jalan. Ennen omaa rataa en hypännyt enää lainkaan.

3

Kun päästiin radalle, Kurre lähti tosi hyvään laukkaan, pitkään mutta nopeaan. Rata alkoi ykköseltä kaarevasti kakkoselle. Kolmosella oli tynnyrit sivuilla, ei vaikea. Neloselle piti kaartaa aika pitkästi, mutta varoa joutumasta liian esteen reunaan. Vitoselle täysiä pitkän matkan takia, Poni kontrolliin, -2- askelta sarjan väliin. Kutoselle Kurre haki itse tosi hyvin, vaikka olikin muuri. Seiskalle kaarrettiin ulkoapujen kera, este oli hieman kapea. Kasille suoraan seiskalta -6- askelta ja oikealle maalilinjan yli uusintaan esteet 1, 3, 6, 7, 8. Seiskalle Kurre siirtyi ennen estettä raviin tiukan kaarteen takia. En edes yrittänyt saada nostettua laukkaan, koska olisi varmasti tullut pudotus. Maaliin päästiin nopealla ja puhtaalla radalla, Kurre itseensä tyytyväisenä.

Jäin katsomaan kuinka monenneksi kaverini sijoittui. Hän voitti, seuraavaksi tulinkin minä ja Kurre aikamoisella yllätyksellä! Olin hyvin tyytyväinen Kurren ja minun suoritukseen, olihan eka kunnon sijoitus esteillä.


4


Kurre etsii vuokraajaa



Min lilla sötnös - Kurre, jos joku ei vielä laskenut 1+1 - on uuden ratsastajan tarpeessa. Fanni on kasvanut hurjasti pituutta ja tästä syystä etsimme syyskuusta eteenpäin tiimiin uutta jäsentä!

Kurre on kiltti, noin 125 cm korkea, 7-vuotias tamma. Luonteeltaan poni on kiltti ja yritteliäs, mutta myös kovapäinen ja se yrittää vaivihkaa ihmisen yläpuolelle arvoasteikossa. Kun johtajuussävelet ovat selvät, ponin saa vääntää solmuun ja se vaikka peruuttaa peppu edellä puuhun, jos pyydetään. Ei pure eikä potki, raippaa vastaan kiukuttelee välillä pukittamalla, jos neiti kokee mielestään vääryyttä. Ei hypi pystyyn, on ollut tähän asti täysin maasto- ja liikennevarma. Luonteeltaan ehkä vähän liiankin fiksu, sillä keksii nopeasti tavan luistaa töistä ja uutta ratsastajaa melko varmasti kokeilee jossain vaiheessa. Kurrea myös pitää muistaa kehua, sillä se ei mielellään palvele koko ajan enemmän vaativaa ratsastajaa - sen kanssa pitää tehdä yhteistyötä ja tehdä asioista kivoja.

(c) Emma Vähä-Pesola

Kurre palaa syyskuussa ratsastuksen lisäksi ravivalmennukseen, hoidan ajamisen ainakin toistaiseksi itse. Tamma on helppo B-tasoinen (2-tason tulos) ja harjoittelee A:n asioita - tällä hetkellä se tekee vastalaukat, avot, harjoittelee sulkuja ja takaosakäännöksiä. Ratsastaessa suoraviivainen: jalka kiinni ja käsi hiljaa, niin poni toimii. Tarvitsee selkeät avut, ei nosta esimerkiksi laukkaa ajamalla, vaan selvistä avuista. Ei ole kuin tuntiponi, joka osaa jo arvata mitä pyydetään :) Käynyt Tiina Tarkkalan kouluvalmennuksissa, joka on kehunut ponin liikkeitä ja myös ratsutuksen tasoa.

Hypätty valmennuksissa 70 cm ja 80 cm tehtäviä, kisattu 1-tason kisoissa 60 cm ratoja. Tehnyt Niinisalossa harrasteluokan helppoja maastoesteitä. Rataesteillä luottavainen ja hyppää nätisti, mutta maastoesteille tarvitsee ainakin vielä ratsastajalta paljon tukea ja rohkaisua, eli ei aloittelevan epävarman hyppääjän poni maastoon. Käynyt Antti Jurvasen, Sanna Siltakorven, Maija Yli-Huhtalan ja Pauliina Swindelssin (os. Marttila) valmennuksissa. Ponia kehuttu rataesteillä hyvin suoraviivaiseksi ja hyvällä tekniikalla hyppääväksi.



Kurrea ratsutetaan ja läpiratsastetaan koko ajan säännöllisesti. Kyyti valmennuksiin ja kisoihin järjestyy, käytössä on laadukkaat ja turvalliset varusteet. Maneesimaksut maksettu hyväpohjaiselle maneesille, jolla käydään pari kertaa viikossa läpi syksyn ja talven. Hyvät autottomat maastot heti ponin kotitallin vieressä.

Ponille etsin mieluusti valmentautumisesta ja kisaamisesta kiinnostunutta vuokraajaa. Poni on enemmän koulu- kuin estepainotteinen, mutta molempia lajeja olisi suotavaa harrastaa. Pelkästään estekäyttöön en ponia vuokraa. Ei ihan aloittelevan ratsu, Kurren kärsivällisyydessä on vielä parantamisen varaa. Poni asuu Porissa, Pinomäessä. Matkaa ydinkeskustasta noin 6 km, julkisilla ei pääse kuin peruskoulun koulupäivinä aamulla ja iltapäivällä. Reipas pyöräilijä pääsee meille esimerkiksi Katinkurun valaistua lenkkipolkua pitkin kätevästi.

Vaikka kisaaminen ei kiinnostaisi, pitää uuden ratsastajan käydä säännöllisesti tunneilla vähintään kahden viikon välein. Uuden ponin nappulat oppii parhaiten tunneilla tai valmennuksessa ja erityisesti lasten kohdalla säännöllinen tunneilla käyminen on oppimisen kannalta tärkeää. Opastan itse mielelläni sen minkä voin, mutta en ole ratsastuksenopettaja saati valmentaja - en näe kaikkia virheitä, enkä osaa kaikkea korjata.

Ponin painoraja on 50 kg ja pituusraja 160 cm. Olethan näiden suhteen rehellinen, koska rajoituksella ajattelen ponini terveyttä. Ison näköisen ratsastajaehdokkaan kierrätän vaa'an kautta, sillä Kurren rakenne ei ihan todella kestä liian painavaa ratsastajaa kovin kauaa.

Kiinnostunut, ota yhteyttä mahlamakimarjukka@gmail.com 
tai 040 572 4847, niin jutellaan lisää!

2-tason koulukilpailudebyytti

Postauksen kuvista kiitos Emma Vähä-Pesola!

1

Kurre starttasi PRRC:n ja UR:n kisoissa 5.7.2015 elämänsä ensimmäiset aluekoulukilpailut. Wilkku ratsasti ponia useamman kerran ennen kisoja läpi ja luonnollisesti myös luotsasi ponin läpi ratojen. Sain keskittyä lähinnä jännittämään ja groomaamaan, kelpaa!

Luokiksi valikoituivat helppo C:2 2000 ja helppo B FEI:n kenttäkilpailuohjelma poneille 1993, eli helppotasoinen C ja varsin haastava B, joka on kaiken päälle pitkällä radalla. Poni kirvoittikin vähän kommenttia tuomareilta jo ennen rataa. :D B-luokassa esitetään mm. yksi kirjainväli vastalaukkaa, joka sujui oikeasti hyvin radalla! Olen ylpeä pienestä poniinista.

Kisapäivä valkeni varsin lämpimänä ja Kurre starttasi kolmantena C-luokassa heti aamuyhdeksän jälkeen. Pesin ponin edellisenä päivänä, väänsin mukavassa pikku kiireessä sunnuntaiaamuna lettiä sen tukkaan, jonka ompelin vielä kiinni - erinomainen veto! Letti pysyi kohtuusiistinä koko kisojen ajan, yleensä se räjähtää keskeltä alta aikayksikön. Kisapaikalla oltiin hyvässä aikataulussa ja minulla oli ihanainen Annika mukana auttamassa. Paikan päällä kävin näyttämässä rokotukset ja Annika asensi ponille sillä aikaa suitset, jonka jälkeen ponille satula ja käsihevosalueelle kävelemään. Wilkun saapuessa paikalle heivattiin kuski kyytiin ja verkassa käytiin vielä ensimmäisenä esitettävää rataa läpi.

2

Kurre oli kisoissa niin kiltti! Hän niin kovasti yritti ja tepsutti menemään kuin kouluponin kuuluukin. Häntä tosin luultiin kerran jopa oriksi, ilmeisesti tuo pieni siro kaula hämää ihmisiä.

C-luokka oli tosi hieno! Kurrea jännitti radalla ja se näkyy selvästi käynnissä, käynti jää tosi lyhyeksi ja siihen ei oikeastaan saa vaikuttaa lainkaan, tai se muuttuu passitahtiseksi. Käyntipisteethän putosi tietenkin siitä selvästi, mutta ravi- ja laukkaohjelmat oli molemmat hyviä. Lopputuloksena C-luokasta 63,864% ja kolmas sija! Kyllä, Kurre tempaisi sijoituksen heti ensimmäisissä aluekisoissaan! Kyllä sai mama olla pienestä ponista niin ylpeä!


Katso video YouTubessa 


B-luokassa startattiin parikymmentä minuuttia C:n jälkeen, näitä kahta luokkaa ratsastettiin samaan aikaan. Kuuma keli ja vielä vaiheessa oleva lihaskunto kostautuivat B-radalla. Alku oli tosi hyvä, mutta sitten alkoi paketti levitä - satuloin Kurren huonosti uudelleen C:n jälkeen, en avannut satulavyötä kokonaan ja siirtänyt satulaa kunnolla taaksepäin, vain hinasin sitä vain vyötä löysäten. Virhe!

Satula valahti kaulalle kesken B-ohjelman ja vaikutti varsinkin laukkaohjelmaan, sillä Kurre ei todellakaan halua nostaa laukkaa jos kaikki paino on etujaloilla. Kun Wilkku unohti radan, meinasin tipahtaa nauramaan kesken radan, sillä juuri ennen rataa todettiin, että riski laittaa W muistamaan kolme rataa päivän aikana :) Puolivoltilla tulee jokin ihme tahtirikko, Kurre polkee jalkaa kesken kaiken? Ennen ensimmäistä keskiravia Kurre saa jonkun ihmeraivarin ja se ei vielä pysy tarpeeksi takaosallaan, joten keskiravi ei oikein irtoa.

Toinen laukka nostettiin tarkoituksella sitten ylimääräisen voltin kautta, sillä se on ainoa keino saada Kurre nostamaan laukka silloin, kun jokin on huonosti. Satula tässä tapauksessa. Tuloksena radasta 55,109%, mutta minä olen tyytyväinen! Myös B-ohjelmassa käynti oli aivan liian lyhyttä ja jännittynyttä, mutta siitä ei pääse kuin treenillä.

Katso video YouTubessa

Oli meidän moka teettää Kurrella kaksi rataa samana päivänä, pienen ponin kunto ei vielä kestä - ainakaan tässä järkyttävässä tankkerimuodossa, jossa se nyt on. Wilkun mukaan tämä B oli Kurrelle C:tä parempi ohjelma, tässä oli paljon Kurrelle vahvoja asioita esitettävänä. Jatkossa tiedetään mennä pelkkä B, kunnes kunto varmasti riittää kahteen luokkaan.

Wilkku ratsuttaa Kurrea kunnolla koko elokuun, eli toivon mukaan elokuun aikana saadaan taas vaikeita asioita helpottumaan ponin kannalta. Kurre on koko ajan ollut tosi nopea oppimaan ja yritteliäs, joten kunnon ratsutuskuukausi tulee sopivaan väliin. Kouluradalla suurimmat ongelmat olivat ennen väsymistä käynti ja pysähdykset - Kurre korjaa pysähdystä taaksepäin, joka on iso virhe. Vahva epäilys, että elokuussa paukutetaan kunnon pysähtymissulkeisia, jolloin yritetään saada ponille pysähdyksessä ajatusta eteen- eikä taaksepäin.

3

4
5
6

Mikä on lempikuvasi? 
Minun on ehdottomasti numero 1!

Tervetuloa uuteen blogiin

(c) Leena Kahisaari

Zenita Dar & co.-blogi koki muutoksen tuulia uuden osoitteen myötä - tervetuloa seuraamaan gotlanninrusstamma Kurren ja suomenhevostamma Lailan elämää! 

Vanhoihin blogiteksteihin voi edelleen tutustua vanhassa blogissa!