Viikon treenit; hiittikuulumisia!

(c) Annika Linnainsaari

Viime viikon treeneistä ei sinänsä ole paljoa sanomista - Kurre matelee metsässä kuin etana, sillä pohjat on hirveässä kunnossa. Me tarvittais snorkkeli ja räpylät. Annan sen siis madella, ymmärrän jos ponia ei kinosta! En mä itse sinne juoksemaan menisi :D

Kurre oli siis estekisojen jälkeen kolme kertaa valjaissa viikon aikana, hyvin peruslenkkiä heittäen. Yksi varustemuutos tuli tehtyä - olen ajanut sitä pitkään vaan riimulla, sillä se on ollut vähän haluton kuolaimet suussa. Ratsastaessa sillä ei ole suun kanssa ongelmia kolmipalakuolaimella, mutta ravinivelen epäilin tökkäävän ponia kipeästi kitalakeen pidätettä ottaessa - Kurre nimittäin helposti avaa suunsa pidättäessä ja painaa suu auki kuolainta vasten. Nyt hain viime viikolla postista Hevarilta tilaamani ravikolmipalan. Haluan ajoon kuitenkin sen alaviiksen, jotta kuolain ei liu'u toisesta suupielestä suuhun, jos tulee jonkinlainen tilanne. Viiksellinen kuolain pysyy paremmin paikallaan vakaana.

Ravikolmipalani paljastui olevan anatomisesti muotoiltu kaiken päälle. Halusin nimenomaan mantelinmuotoisen keskipalan, en litteää - koska se pyöreä toimii selästä. Miksi muuttaa hyväksi havaittua?

Ja hei. Kuolaimen vaihto oli paras ratkaisu ikinä. Ei Kurre ikinä ole huono ollut nivelellä. Herkkäsuinen se on ollut aina, nahoitettu suora oli varsa-ajan kuolain. Jokin ei vaan mätsännyt. Oon varmaan vähän ylisuojelevainen ja etsin ponista koko ajan epämukavuuden merkkejä ja nyt vasta tajusin sen kuolaimen kunnolla. Kurre on meinaan ollut ihan supertyytyväinen ajossa! Se ei ole kertaakaan avannut suutaan lenkin aikana, ei edes pidättäessä kun se vielä haluaisi mennä. Tarvii investoida starttipäävehkeisiin oma kuolaimensa vielä jossain vaiheessa, vaikka ei se ravisuitsissa iso vaiva ole vaihtaa kuolaimia suitsista toisiinkaan.

Nyt maanantaina käytiin iltapäivästä hiitillä, kun sain isäpapan mukaan vetämään sekkiä kiinni. Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen meillä oli kaikki starttikamat päällä - oli sekki, oli kilpakärryt, oli kärkipainot! Tosin matkalla radalle muistin, että unohdin piiskan ja tarvii shoppailla potkuremmi startteja varten. En ole käyttänyt sitäkään kahteen vuoteen ja ei mitään käsitystä, mihin vanha on jäänyt. Ajoin Wilkun ponia Annea silloin pari vuotta sitten omilla valjaillani ja varmaan sille tielle on se potkuremmi jäänyt. RIP potkuremmi, you are greatly missed. Piiskan lainasin ratatallilta.

Mua hirvittää edelleen lyhyille kilpakärryille kiipeäminen ja jotenkin se potkuremmi on ollut mun omalle päälle iso asia, vaikka Kurre ei ole ikinä potkinut. Ei edes varsana, kun se oli hankala ja koetti kaikki keinot vältellä työntekoa - saattoi se pukittaa, muttei ikinä, ikinä potkaissut. Hiittikärryille sitä remmiä en edes kaipaa, mutta kilpakärryillä vähän jänskättää. Niin nytkin. Kyllä se siitä äkkiä laantuu, kun muistaa olevansa oman maailman luotettavimman ponin kärryillä, Mitä nyt kyseinen eläin lämmityksessä kyttäsi mm. pyöräilijöitä, joita ei tokikaan ole koskaan nähnyt. Meillä tosiaan ollaan tarhattu vuosia tien vieressä ja siinä tiellä treenaavat kilpapyöräilijät. Ne samat, jotka kokoontuu siihen bussipysäkille meidän tarhan eteen. Facepalm.

Hiitti meni hyvin! Ajelin ihan kiireettä ensimmäiset 1500 sen minkä poni meni itse ilman suurempaa kannustusta ja viimeiset 500 pyysin pistämään tossua toisen eteen. Koko matkan korvat pyöri päässä ja mulla oli olo, että maisemia me tässä katsellaan suurimmaksi osaksi... Kurre tietää, koska tehdään töitä. Niitä ei tehdä, kun juostaan rataa ympäri yksin, ilman mitään kilpailijaa :D

Tarvii alkaa katsella sarjoja pikkuhiljaa, kun radat kuivuu! Se niin sanoen ei ole kurakelin poni.

Ajoin muuten hiitin sillä uudella kolmipalalla. Jätin suunsulkijan pois. 
Ei jälkeäkään mammaa kuskaavasta pikkuponista.

Törkeästi myöhässä oleva kisaraportti

Mitä suurimmat pahoitteluni vain viikon myöhästyneestä kisarapsasta - olen nimittäin nukkunut! Ja paljon. Kesäkuntodieetti alkaa vaatia veronsa ja viime viikolla laskettiin päivittäisiä kaloreita, joka on aikaansaanut varsin nuutunutta olemusta iltaisin. Saatoin nukkua viime yönä reilu 12h. Teki hyvää!

(c) Emma Vähä-Pesola

Salikissailusta takaisin Porin alueen maneeseihin. Sunnuntaina 27.3. käytiin Kullaalla Ratsutalli Cruisen harkkakisoissa. Jonsku ja Kurre ajelivat 50 cm radan sujuvasti läpi. Jonsku starttasi ensimmäistä kertaa rataa arvostelulla 367.1 ja toisen vaiheen aika ei riittänyt sijoille, mutta hyvä puhdas rata saatiin aikaan. Nää 50 cm esteet on Kurrelle nykyään kyllä niin vitsi! Hyvä, että on helppoa ja Jonsku saa harjoitella, mutta korvien asento ylläolevassa kuvassa kertoo kaiken. Ponin korvien asento siis. Kurre oli ihan intona kun pääsi hyppäämään ja kävi kisapaikalla varsin kuumana, kun kävelin sen kanssa maasta alkukäyntejä. Jonsku oli opettelemassa rataa ja lähdin tietä pitkin kävelemään vieressäni narussa poni, joka lähinnä sinkoili kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. 

Siitä mä kyllä tykkään, että ratsastajan kanssa Kurre reagoi vain ja ainoastaan eteenpäin! Narussa se saa mun kanssa riehua ja kuumua, mutta Jonsku kun kiipeää kyytiin, se kaikki ylimääräinen energia menee eteenpäin menoon. Se ei hypi pystyyn eikä pukittele. Komentamista neiti saattaa kiukuta pukilla, mutta nekin on yksittäisiä ja varsin säälittäviä yrityksiä.

Tää on ihana! Jonsku jäi hypyssä jälkeen, mutta ponia ei kiinnosta. "Mä hoidan mä hoidan!"
(c) Emma Vähä-Pesola

Koska saatiin hyvä flow päälle, suunnattiin maanantaina 28.3. heti POR:n 1-tason kisoihin Porin ratsastuskeskukseen. Kyseessä oli Jonskun ekat ulkopuoliset kisat ja ensimmäiset harkkakisoja tasoa virallisemmat kisat. Ilmoittauduttiin 40-50 cm ja 60 cm sopimuksella, että jos 60 cm verkassa jännittää estekorkeus liikaa, jäädään pois. Rata oli Porissa tosi kiva, selkeitä linjoja ja vain viimeiselle okserille oli tiukempi käännös. Ihan valtavat iso plussa siitä, että se kyseinen tiukan kurvin okseri oli toisena verkkaesteenä! Kokemattomat kisaajat saivat harjoitella tietä etukäteen. Teroitin Jonskulle luonnollisesti ulkoapujen tärkeyttä, sillä ulkoavuilla hevosen saa kääntymään vaikka pennin päällä - vain sisäohjasta vetämällä saattaa kurvi mennä vähän pitkäksi.

Ihanku virtahepo! 40-50 cm
(c) Emma Vähä-Pesola

40-50 cm meni hienosti ja sujuvalla radalla. Arvostelu A.1.0 toi tytöille ruusukkeen kotiin ja on se ruusukkeen tuoma ilo Jonskun ikäiselle ratsastajalle iso juttu :) Rata oli sama myös seuraavassa luokassa ja edellisen luokan palkintojenjaosta sai jäädä suoraan verkkaan, koska kuten aikaisempi luokka, Kurre starttasi taas luokan ensimmäisenä. Poni pidettiin odotteluaika lämpimänä loimen alla ja verkassa päästiin heti ottamaan pätkät laukkaa ja verkkahypyt. Sovittiin Jonskun kanssa ekan luokan jälkeen vielä uudelleen, että sanoo heti jos korkeus on liikaa verkassa, jotta jäädään pois. Tiesin ratsukon selvittävän radan, jos Jonsku vain uskaltaa sille lähteä. Ensimmäisen täysikorkuisen verkkahypyn jälkeen tyttö olikin yhtä hymyä, eli ei muuta kuin tulta kohti ja radalle.

60 cm
(c) Emma Vähä-Pesola

60 cm lähti hienosti liikkeelle! Yksi pudotus otettiin radalta, mutta se ei tosiaankaan haitannut. Kokonaisuus oli hyvä, poni oli aivan liekeissä ja Jonsku hyppäsi ekaa kertaa kokonaista 60 cm rataa. Kuten kahdesta ylläolevasta kuvasta näkee, myös tuo ponin hyppytekniikka hiukan paranee kun esteet nousee. Jonsku sanoikin radan jälkeen, että nyt poni tuntui oikeasti hyppäävän... No onko ihme, kun poni leiskautteli ihan onnessaan vähintään 70 cm rataa, vaikka tikut olivatkin matalammalla. Liioittelusta näkee, että se on sinänsä hypännyt aika vähän ja epäsäännöllisesti viime aikoina. Kurre on hirveällä draivilla menossa ja on sitä mieltä, että mitä korkeammalta, sen parempi!

Arvostelu A.2.0 ei tällä kertaa tuonut pudotuksen takia rusettia kotiin, mutta olen tosi tyytyväinen tyttöjen tekemiseen. Kurre auttaa Jonskua parhaansa mukaan ja se on asia, mitä kukaan ponin tunteva ei olisi pari vuotta sitten siitä uskonut!

Ratavideot tulevat omassa postauksessaan nähtäville :)