Pienen (ja lihavan) ponin jumppaa


Hoviratsuttajamme W kiipesi pitkästä aikaa Kurren selkään lauantaina ja jo oli aikakin. Kurre on tuntunut kärryille vähän hassulta - en ole osannut sanoa, missä mättää. Olen etuosaan paikantanut jotain ongelmaa ja nyt sain aavistukselleni vahvistuksen. Vika- tai kipukohta on paikannettu oikeaan lavaan ja/tai sään alueelle. Ratsastaessa ongelman huomasi oikean etujalan ollessa ulkojalkana ravissa ja laukassa ja tietty myös väistöissä.

Poni possuili oikein urakalla oltuaan pidempään läpiratsastamatta. Ongelmana on hiukan, että se tarjoaa nykyisille vähän ratsastaneille ratsastajilleen sellaista tasaisen kivaa, vähän käsijarru päällä olevaa liikkumista. Siinä on lasten helppo istua, mutta poni ei liiku rehellisesti selän läpi. Käyntiin tämä vaikutti eniten ja W ei meinannut saada ponia millään kävelemään alkuun kunnolla - se liikutti vain jalkojaan ja tikitti menemään ravia tuhatjalkaisena, kunnes yhtäkkiä se heitti työmoodia päälle ja alkoi käyttää kroppaansa. Onhan se toki ponille helpompaa madella eteenpäin, kuin oikeasti nostella niitä tassuja maasta.

Peruin starttisuunnitelmat toistaiseksi ja nyt jumpataan lavaa auki ratsastamalla ja muuten poni on normaalitreenissä, jotta vaiva pysyy pinnalla. Kiropraktikko on tulossa tänne ensi kuun alkupuolella, joten Mäkelä saa katsoa Kurren läpi silloin. Meidän hieroja on lomalla, eli hierojaakaan en saa tähän hätään. Aloitetaan kuitenkin huoltamalla poni kuntoon ja jatketaan säännöllistä läpiratsastusta taas, jotta poni pysyy lavoistaan kunnossa. Meillä on ennenkin ollut ongelmaa lapojen kanssa, eli tämä ei sinänsä tullut edes yllätyksenä jumpan jäätyä paljon vähemmälle viime aikoina. :)

3 kommenttia:

  1. Olis kiva saada joku postaus, jossa vinkkejä miten jumpata lapoja ja peppua. Myös kuvia mikä näyttää hyvältä ja mikä väärin.☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapoja jumpataan ihan erilaisilla väistöillä ja peppujumpat tulee puomi- ja estejumppien lisäksi kokoamisharjoituksissa, kun ponin on otettava paino sinne takajaloille. Huonossa lihaskunnossa olevalta vaaditaan tietenkin vähemmän, kuin kauemmin treenatulta. Koko postaukseen en usko mulla riittävän tietotaito, näissä käännytään ennemmin oman valmentajan puoleen, jolta saadaan täsmäohjeet juuri sille omalle ratsulle ja myös ohjeistus, miten koko homma tulee toteuttaa. :)

      Poista
    2. Juu. Seuraavaksi kun näkee W:tä niin kyselen vähän lisää. Ja Kurre on ehkä vähän timmimpi kun Gee..

      Poista