Hevosen ylipaino (ja metabolinen oireyhtymä)

Pois alta, mahaa tuodaan!

Liikalihavuus on Suomessa ja muissa hyvinvointivaltioissa yksi suurimmista terveysongelmista niin ihmisillä kuin eläimillä. Koska kaviokuume liittyy hevosilla voimakkaasti lihavuuteen (metabolinen syndrooma, hyperinsulinemia), suurin osa hormoniperäisistä kaviokuumeista  pystyttäisiin ehkäisemään oikeanlaisella ruokinnalla ja liikunnalla.
(Savon eläinsairaala, 2015)

Kurre on lihava. Liian lihava.

Se on kylmä fakta.

Kurre on aina lihonnut helposti. Varsana se luonnollisesti sai syödä minkä söi, mutta korkeuskasvun loppuessa se oli pakko siirtää rajoitetulle heinälle - vuosi yritettiin vapaata heinää, mutta Kurren ykkösprioriteetti oli syödä koko maailman edestä. Ei tiennyt, vaikka uusi jääkausi olisi ollut tulossa! Pienen ponin oli nälkä! Joka tapauksessa, hän joutui säännöstellylle heinälle. Hänet on myös haettu kesken 2-vuotislaidunkesän kotiin, sillä pelkäsin ponin räjähtävän. Tilanne oli meille sinänsä uusi, sillä Pommac ei määräänsä enempää syönyt, vaikka kiloja hiukan ruunauksen jälkeen ottikin.

Pikkuponin painonhallinta on kirjaimellisesti pain in the ass. Ruokkijalla on oltava teräksinen sydän ja ohjattua liikuntaa ajon tai ratsastuksen merkeissä tulisi olla tarjolla runsaasti. Mulla on ollut sekä se nirso ruokiensa närppijä, että tämä jolle käy kaikki. Jep, mulle mieluummin se nirso. Tällaisen superahneen kanssa tulee kaikki mukavat lieveilmiöt, kuten hiekka suolistossa jatkuvan maan kaivelun bonuksena. Toinen pain in the ass on saada poni syömään psyllium. Kaikki muu kyllä uppoaa, mutta luonnollisesti psyllium on pahaa. Eikä Kurre muuten syö kurkkua, vaikka se sitä aina kerjää mun evästäessä ponin välittömässä läheisyydessä. Emäntä kun rakastaa kurkkua.

Ikävä kyllä viime kesänä Kurre pääsi lihomaan aivan liikaa ja sitä on systemaattisesti laihdutettu kotiinpaluun jälkeen. Ei sitä ilkeyttään lihotettu, mutta liikaa ruokaa yhdistettynä liian kevyeen liikuntaan oli Kurrelle huono yhdistelmä. Sillä alkoi loppukesästä etujalat reagoida ylipainoon ja ehdin pelätä kaviokuumetta - ja sitä metabolista oireyhtymää - ihan tosissani, ennen kuin poni alkoi laihtua ja etujalkojen ontuminen ja turvottelu loppui.

Kaviokuume eli laminiitti on hevosen kavioluuta ja sarveiskaviota toisissaan kiinni pitävän lamellikerroksen tulehdustila, jonka tarkka syntymekanismi on huonosti tunnettu. Kaviokuume on yksi kivuliaimmista sairauksista hevosilla, joka pahimmillaan saattaa johtaa pysyvään invaliditeettiin.
(Savon eläinsairaala, 2015)

Normaaleissa varsan mitoissa

Ylipaino altistaa kaviokuumeelle ja uskallan väittää, että Kurrella se oli todella lähellä viime kesänä. Kaviokuume ja metabolinen oireyhtymä - joka on ihmisen II-tyypin diabetesta vastaava tila - eivät ole ainoita ylipainoon liitettyjä sairauksia, vaan muun muassa se myös vaikeuttaa tamman tiinehtymistä sen hormonitoiminnan häiriintyessä. Kurren hormonitoiminnassa tunnetusti tuntuu olevan sanomista muutenkin, sitähän ei saatu ollenkaan luonnolliseen kiimaan kaksi kesää sitten astutusreissulla. Se näytti kiimaa viime keväänä, eli oletettavasti se oli suoraan kilpakunnosta liian hyväkuntoinen hormonitoiminnan luonnollisen toiminnan kannalta. Hevosella tilanne voi olla sama kuin paljon liikkuvalla ihmisellä, jonka kuukautiskierto on häiriintynyt runsaan liikunnan vuoksi.

Nyt poni on laihtunut yhden sata kiloa viime kesästä ja vielä on matkaa, jotta ollaan rehellisesti kilpaponin näköisiä. Laihtuminen on hidasta, koska Kurre tarhaa tällä hetkellä Lailan kanssa. Lailan on kuitenkin saatava järkevä määrä heinää päivälläkin, kasvava, siro, noin 170-senttinen pikkutyttö ollessaan... Kurre käyttää tätä häikäilemättä hyväkseen ja imuroi kaikki Lailalta jäävät korret parempiin suihin. Liikutusohjelmassa on tällä hetkellä hikiliikuntaa 3-4 kertaa viikossa työvuorojeni mukaan ja 1-2 kertaa kevyempää liikutusta Jonskun ja Viivin ratsastaessa.

Kurre ei todellakaan laidunna kesällä.

Rakkautta on myös ruuan rajoittaminen ja ponin pitäminen hoikkana tai normaalipainoisena. 
Vaikka ne pyöreät pikkuponit olisi "kuinka söpöjä".

4 kommenttia:

  1. Meidänkin russi lihoaa aivan Super helposti, mutta nyt se saa niin paljon heinää kuin vain pystyy syömään, koska maha-asukki vie niin paljon tilaa ja energiaa, ettei pysty syömään liikaa :D

    Meidän shetlanninponi taas on hyvin nirso ja laihtui saman tien itsestään sopiviin mittoihin, kun tuli mulle treeniin ja oli silloin laitumella. Tälläisiä poneja lisää, jotka eivät lihoa! :DD

    VastaaPoista
  2. Mä olisin Kurren päästänyt jopa varsalaitumelle mut EI SITTEN KUN EI NEITI KERRAN HALUNNUT! T: Vähän vieläkin katkera. :D

    Ja mä niin äänestän näiden aina sopivana pysyvien puolesta!

    VastaaPoista
  3. Onneksi oma russini on jo yli kaksikymppinen, sille ei kerry tuota ylimääräistä enää niin helposti. Laitumelle se pääsee vasta loppukesästä, kun aikoinaan tuli lieviä kaviokuumeoireita kortisoonikuurin seurauksena. Tällä kyllä pitää myös tarhakaverit huolen ettei saa missään vaiheessa liikaa heinää, alimpana kun on neljän ponin laumassa.

    Mutta mun virolainen.. *huoh* Pihantto ja talvi = vapaa heinä. Sitten kun on vielä ahne luonteeltaan ja laumansa pomo niin.. Kyllä se aina sutjakoituu vähän silloin kun on aikaa liikuttaa todella ahkerasti, mutta kun on muutenkin raskahampi rakenteeltaan..

    Kateellisena sitä välillä katselee kaverien/tuttujen hevosia joita yritetään lihottaa, tosin kivaa ei oo sekään kun ne ei sitten yleensä millään pyöristy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tilanne on just päälaellaan kun Kurre on kahden tamman laumassa johtajatamma. Ekaa kertaa elämässään, eli toivottavasti Ankille muuttaessa ei saada alistuvaa tarhakaveria vaan reilu pomo, joka ei antais Kurren asua heinäkasalla...

      Mä tosiaan oon syöttänyt entistä ylläpitoheppaa kädestä, kun ei muuten uponnut... I know that pain also :D

      Poista