Raviponin treenaus ratsastamalla

Mun makuun vaihtelu on tärkeää. Pohditaan tänään ratsastusta ravitreenin tukena - postauksen innoittajana ovat kuvat, jotka jaoin blogin Facebookissa männäpäivänä.

2012. 4-vuotiaan ensimmäisiä ratsastuskertoja.

Ravitreenaus ja ratsastus kehittävät hevosella eri lihaksia ja pelkästään ratsastettu hevonen on harvoin yhtä nopea ravaamaan, kuin ravitreenattu. Samaten taas ravihevosen on mahdotonta yhtäkkiä ottaa takaosa kunnolla alle, polkea liikettä mahan alle - eikä tässä ole mitään väärää! Ratsulta halutaan erilainen liikemekaniikka, kuin ravurilta; ratsun tulee kantaa ratsastaja niska korkeimpana kohtana, selkä ylhäällä ja polkea takaa kunnolla alleen, takajalkojen tullen enemmän mahan alle - ns. istua takaosansa päällä. Ravihevonen taas potkii enemmän liikettä taaksepäin, kilpavauhdissa kylläkin useimmiten selkä ylhäällä vatsalihakset käytössä. Mitä, jos näitä kahta liikkumistapaa käyttää tukemaan toisiaan?

Kurre oli geeniarpajaisten söpöysjonossa ja unohti hakea annoksen korrektia rakennetta. Katselin sitä viimeksi eilen ja vaikka se on vihdoin vankistunut ja aikuistunut (jo 8-vuotiaana!), se on silti pitkärunkoinen ja ihan aavistuksen takakorkea. Pitkä runko tuo omat ongelmansa, kun sovitellaan ravissa jalkoja alle. Ratsastuksen puolella tämä on hiukan helpompaa, kun liike ei käy varsinkaan nuorilla ratsastajilla niin äärirajoilla. Ratsastuksella saadaan myös treenattua esimerkiksi Kurrelle todella tärkeitä sivuttaisliikkeitä erilaisin väistöin - väistöt jumppaavat lavoja ja lavat ovat ensimmäinen paikka, jotka meillä jumiutuvat ravitreenissä. Kurre on puoliammattilaisen ratsastamana ymmärtänyt kunnolla, miten ratsastaessa tulisi liikkua ja käyttää koko kroppaa, eikä vain heilutella jalkoja rungon alla. Tämä on meidän kohdalla ollut todellinen win-tilanne, sillä Kurre on rakentanut paljon aiempaa tasapainoisemman lihaksiston.

Meidän kohdalla ratsastuksesta ei ole ollut käytännössä mitään muuta, kuin hyötyä. Kurre oli nuorena varsinainen silakka, eikä sillä ollut esimerkiksi takapäässä tai selässä voimaa käytännössä yhtään. En tykkää ajatuksesta vedättää pikkuponilla rengasta hiekalla takapään voiman vuoksi ja valitsin mieluummin ratsastuksen tätä tarkoitusta varten. Silloin mahtavan ahkera hoitajatyttö Viivi jaksoikin käydä Kurrella kiipeämässä Porin ainoaa mäkeä sekä ravissa että käynnissä, laukkaa kun en antanut parivaljakon vielä ottaa. Halusin, että Kurrelle ihan todella opetetaan laukannosto, eikä sitä ajeta ikinä koskaan milloinkaan ravista laukalle vain vauhtia kiihdyttämällä. Nykyään olen äärimmäisen tyytyväinen tähän päätökseen, sillä Kurrelle jako on selkeä - ratsastaen saa laukata, kärryiltä ei. Laukka tulee kärryiltä vain tahdin kadotessa, sitä ei tarjota ensimmäisenä vauhdin kiihtyessä.

Rehellisesti Kurre alkoi kehittyä lihaksistoltaan, kun W kiipesi selkään ja alkoi ponia ratsuttaa. Alun perin oli tarkoitus vain opettaa ponille perusjutut, jotta nuoret tytöt (ja pojat) voisivat sitä ratsastaa, mutta neiti osoittautuikin yllättävän lahjakkaaksi tyypiksi ratsastuksen saralla. Nyt poni on kisannut helppo B-luokan virallisella 2-tasolla ja treenailee kotona helpon A:n asioita - vastalaukka ja avot on jo tuttua kamaa. Estevalkuissa on hypätty 80 cm tehtäviä ja 60 cm menee ratana täysin ponin huristellessa, 70 cm tarvii vähän jo ratsastajankin tehdä töitä. En näe syytä, etteikö Kurre hyppäisi joskus 80 cm ratana, jos ratsastaja osaa asiansa ja tuo hyvään ponnistuspaikkaan. Myönnän, että jatkokisasuunnitelmia on, jos saadaan sopiva kisapilotti myös pk-seudulta.

2013. Ehkä viides(?) kerta W:n ratsastamana.

Tässä kohtaa haluan nostaa esille, että peräänanto ei ole yhtä kuin kaula kaarella kulkemista. Nuorille ratsastajilleni painotan aina, että peräänanto tulee palkintona ratsastajalle, kun kaikki nappulat ovat kohdillaan. Meillä ei ikinä koskaan milloikaan saa ohjista sahailemalla kiskoa ponin kaulaa kaarelle, vaan sen ennemmin annetaan liikkua pää ylhäällä, kunhan se liikkuu rentona. Peräänanto lähtee takaosasta takaa eteen-ajatuksella, ei edestä taaksepäin kiskomalla. Peräänanto tulee kuin itsestään, kun poni liikkuu tasapainossa takaa eteen, hyvässä tempossa, rentona. Ratsastaja selässä tarjoaa kevyen, tasaisen ja luotettavan tuntuman kahdella ohjalla, ratsastaa jalalla takaosaa. Peräänanto on kokonaisuus, ei pelkkä kaulan asento. Kootussa Ravissa-blogin Noora kirjoitti asiasta hyvän mielipidepostauksen muutama päivä sitten. Suosittelen tutustumaan.

Mitä ratsastus on tehnyt meille? Vahvempi takaosan lihaksisto auttaa huikeasti, kun lähdetään voltista. Nykyään Kurre ihan todella istuu kiihdytyksessä takaosalleen ja ponnistaa takaa liikkeelle. Kurre on aina ollut hidas lähtijä eikä vieläkään räjähdä liikkeelle, mutta tilanne on parantunut ihan huomattavasti verrattuna parin vuoden takaiseen. Tähän on auttanut sekä peräänanto kouluratsastuksessa, että esteiden hyppääminen - jumppaaminen pikkuesteillä on todella tehokasta ja sitä voi tehdä usein. Minulle hyvä hyppytekniikka ja tasainen ponnistus molemmilla takajaloilla on paljon tärkeämpää, kuin kuinka korkeista esteistä poni pääsee räpiköimään yli. Pääasia on, että ponilla on kivaa ja se tekee mielellään töitä.

Meillä myös laukkaaminen on ollut varsin kullanarvoista. Nuorempana toki laukkailu meni myös lapsekkuuden piikkiin, mutta nyt kun laukkaaminen selästä on täysin luvallista, ei sitä tosiaan tarjota pahemmin kärryiltä. Ennen Kurre kotona kyttäillessään hyppäsi aina sivulle ja sortui laukalle, nykyään jatketaan pääasiassa ravilla vaikka minkälaisten kevätjuhlaliikkeiden jälkeen. Toki välillä vähän lapsettaa poniakin. Ainakin silloin, kun ajan pelkkä riimu päässä ja on hirmukivaa riepotella mamaa välillä vähän laukatenkin. Hölmö poni.

Viimeisenä vielä huomionarvoinen tekijä; ratsastustakin on monenlaista. Meille W:n tekemä ratsutuskerta on kunnollinen treenikerta, jossa poni joutuu antamaan itsestään kunnolla irti. Viivin ja Jonskun ratsastus on ponille enemmän vain kevyttä liikutusta, sillä tytöt eivät osaa ratsastaa ponia tasaiseen peräänantoon ja kantamaan itseään kunnolla. On aivan eri asia kantaa itsensä ja liikkua isosti eteen, kuin kulkea pitkänä, matalana ja vaihtaa askellajia kun sitä pyydetään. Tyttöjen liikutus on hyvää palauttelua ja rauhallisempi tahti sopii Kurrelle hyvin. Se kuitenkin kaipaa myös sitä kunnon hikitreeniä ja aisoissakin siirtyy itse hölkälle, kun hänen korkeutensa mielestä on kävelty tarpeeksi. :)

2015. 3 vuotta ratsastusta takana, joista 2 tavoitteellisemmin.
(c) Emma Vähä-Pesola


Huomaathan, että tässä postauksessa olevat mielipiteet ovat omiani. Vaikka ratsastus sopii treenimuotona Kurrelle, kaikki eivät sitä varmasti tarvitse ja jokainen poni - tai hevonen - on yksilö! 


4 kommenttia:

  1. Kurre on niin hieno ratsastajan kanssa! Ponille ei vain ole niin helppoa löytää hyvää ratsastajaa, joka osaisi opettaa ponia oikein, varsinkaan jos asuu vähän syrjäisemmällä seudulla. Odotan innolla koska näen Kurren taas raveissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, toi ratsastajadilemma... Mä niin tiedän! Ihan jäätävän hyvä tuuri oli toi W tossa meidän naapurissa ja vielä se, että tajusin kysyä josko ratsuttaa. Mulla on jo verkot vesillä pk-seudun ratsuttajia ajatellen... :D Siks mulla on ollut lapsiratsastajille ehto, että tunneilla on käytävä - jotta opittais niitä nappuloita ja saatais poni liikkumaan oikein.

      Niin mäkin odotan. T: en oo vieläkään käynyt potkuremmiostoksilla, enkä kyllä myöskään hienosäätänyt kilpavarustusta loppuun :D

      Poista
  2. Kurre on kyllä muuttunut niin paljon! Mä en kestä kuinka nopeasti aika on mennyt! Justhan se oli vasta kolme vuotias :o

    VastaaPoista